SUOMEN MARSALKKA MANNERHEIMIN SOTATIETEELLINEN RAHASTO 1937–2012
Suomen Marsalkka Mannerheimin Sotatieteellinen Rahasto täyttää 75 vuotta vuonna 2012. Sen hoitokunta päätti juhlistaa merkkivuotta julkaisemalla rahaston historiateoksen.
Sotamarsalkka Mannerheim täytti 70 vuotta 4.6.1937. Suomalainen puunjalostusteollisuus antoi hänelle syntymäpäivälahjaksi kaksi miljoonaa silloista markkaa käytettäväksi marsalkan hyväksi näkemällä tavalla. Elokuussa samana vuonna sotamarsalkka perusti Mannerheimin rahaston, jonka peruspääoman muodostivat nuo kaksi miljoonaa markkaa.
Rahaston tarkoitukseksi hän määräsi Suomen puolustuslaitoksen upseerien sotilaallisten opintojen, tutkimustyön ja sotilasurheilun harrastelun tukemisen. Rahaston varoja hän määräsi hoidettavaksi niin, että ne riittäisivät vähintään viideksitoista vuodeksi.
Marskin salattu rahasto