Rahaston perustaminen

Sotamarsalkka Mannerheimin täyttäessä 70 vuotta kesäkuun 4. päivänä 1937, Puunjalostusteollisuus lahjoitti hänelle kaksi miljoonaa markkaa osakesalkun muodossa. Toivomuksena oli, että hän päättäisi rahavarojen käytöstä.

Hän täytti lahjoittajien toivomuksen perustamalla ”Sotamarsalkka vapaaherra Mannerheimin rahaston” tukemaan ”upseerien henkilökohtaisia sotilaallisia opiskeluja, tutkimustyötä ja sotilasurheilun harrastelua”. Rahaston säännöt vahvistettiin jo saman vuoden elokuussa. Niiden ehkä erikoisin pykälä oli, että ”Rahaston tuli kaikessa toiminnassa huolehtia siitä, ettei sen olemassaolo tule julkisuuteen eikä yleensä johtokunnan ulkopuoleisten henkilöiden tietoon”.

Rahaston hoitokunnan jäsenet 1937-47. Sotamarsalkka, myöhemmin Suomen marsalkka Mannerheim sekä kenraalit Oesch ja Österman. Ylipäällikön kuva on Mannerheim-museosta, kenraalit Oeschin ja Östermanin kuvat ovat SA-kuvia.

Vasemmalla Majuri, myöhemmin kenraalimajuri Ragnar Grönvall joka toimi rahaston sihteerinä vuodesta 1939 vuoteen 1974. Oikealla Majuri Sven Björkman joka toimi rahaston sihteerinä vuoteen 1939. SA-kuva.

Rahaston ensimmäinen suuri projekti oli sotahistoriallinen – yliluutnantti J.O. Hannulan ”Suomen vapaussodan historian” (”Frihetskriget i Finland: dess förutsättningar, utbrott och förlopp”) julkaiseminen englanniksi, ranskaksi ja saksaksi. Kuten Mannerheim itse perusteli kirjan julkaisemista Sir Walter Kirkelle, englanninkielisen laitoksen esipuheen laatijalle: ”Suodaksemme ulkomaalaisille mahdollisuuden arvioida näitä olosuhteita meidän mielestämme oikeassa valossa, olemme antaneet kääntää tämän kirjan neljälle kielelle ja pyrimme julkaisemaan sen kyseisissä maissa”. Mannerheimin mielestä sodan taustaa, kulkua ja sen merkitystä Euroopalle ei oltu tarpeeksi valotettu kansainvälisissä yhteyksissä – esimerkiksi sitä, kuinka toimintakykyinen armeija polkaistiin käytännössä tyhjästä ja miten sen onnistui pysäyttää bolshevismin eteneminen.

Rahaston toiminta talvi- ja jatkosodassa

Sotamarsalkka keskustelee Mikkelissä kaatuneiden sotilaiden omaisten kanssa talvisodan jälkeen 1940. Mannerheim-museo.

Sotien aikana Rahaston toiminta muuttui täysin. Talvisodan puhjettua 30. marraskuuta 1939 kiinnittyi maailman huomio pieneen, itsenäisyydestään urheasti taistelevaan Suomeen ja niin ulkomailta kuin kotimaasta alkoi tulla lahjoituksia. Henkilökohtaisesti ylipäällikkö, sotamarsalkka Mannerheimin käyttöön osoitetut lahjoitukset hän ohjasi Rahaston tilille. Huolimatta ylipäällikön vastuullisesta tehtävästä keskellä raskasta sotaa, Mannerheim kiitti henkilökohtaisesti kirjeellä jokaista lahjoittajaa, lahjoitetun summan suuruudesta riippumatta.

Vuodesta 1947 rahaston hoitokunnan muodostivat puheenjohtaja kenraali Heinrichs, varapuheenjohtaja kenraalimajuri Tapola sekä eversti Savonjousi. SA-kuva.

Varojen eteenpäin ohjauksessa osoittautuivat erityisen tarpeellisiksi sääntöjen kaksi pykälää – se, jonka mukaan Rahaston olemassaolo ei saanut tulla hoitokunnan ulkopuolisten henkilöiden tietoon sekä se, jonka mukaan varoja voitiin käyttää ”jotain muuta sotilaallista etua edistävää tarkoitusta varten”. Mannerheimin sydäntä lähellä oli humanitäärinen toiminta, erityisesti Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti, joille hän oli omistanut paljon aikaa ja voimavarojaan 1920- ja 30-luvuilla. Hänen määräystensä mukaan kaikki nämä talvisodan, välirauhan ja jatkosodan aikana hänen henkilökohtaiseen käyttöönsä lahjoitetut varat ohjattiin edelleen pääasiallisesti SPR:lle, Aliupseeriliitolle ja MLL:lle sotien aiheuttamien kärsimysten lieventämiseksi.

Sotien jälkeen vuonna 1947 Mannerheim laati Rahastolle uudet säännöt ja tässä yhteydessä Rahaston nimi muuttui ”Suomen marsalkka Mannerheimin Sotatieteelliseksi rahastoksi”. Mannerheim itse siirtyi sivuun hoitokunnasta, jonka puheenjohtajaksi tuli kenraali Heinrichs. Tarkoituksena oli, että rahasto toimisi Suomen sotatieteellisen seuran yhteydessä tutkimustyötä tukien, säilyttäen kuitenkin itsenäisen asemansa. Mannerheim seurasi tiiviisti Rahaston toimintaa aina siihen asti, kun hän siirtyi ajasta iäisyyteen tammikuussa 1951.

Toiminta muotoutuu 1950-luvulla

Suomen marsalkan poismenon jälkeen Rahasto jatkoi työtään hänen asettamiensa suuntaviivojen mukaan, jotka Rahaston sihteeri Ragnar Grönvall kiteytti seuraavasti: ”Rahaston tarkoitus on tukea ja edistää Suomen Puolustusvoimain upseerien henkilökohtaisia sotatieteellisiä opintoja ja sotatieteellistä tutkimustyötä samoin kuin valmentautumista sodankäynnin käytännöllisillä aloilla ym. myöntämällä ansioituneille upseereille stipendejä, apu-ja matkarahoja opintoja, tutkimuksia ja esityksiä varten.” Rahaston hoitokunnan kokoonpano pysyi samana vuodesta 1947 aina vuoteen 1965 saakka.

Sotien raskaiden vuosien jälkeen myönnettiin upseereiden ulkomaille suuntautuviin koulutusmatkoihin apurahoja, joita jaettaessa huomioitiin saajan taloudellinen tilanne. Myös taloudellisiin vaikeuksiin joutuneita upseereita ja heidän perheitään tuettiin. Lisäksi myönnettiin apurahoja sotahistorian tutkimukseen pääasiassa Sotatieteellisen seuran kautta. Sotakorkeakoulussa paljastettiin vuonna 1957 filosofian tohtori E.I. Tilviksen maalaama Suomen marsalkan muotokuva, jonka hankkimista Rahasto oli tukenut.

Ajankohtainen aihe 1960-luvulla – sotahistorian tutkimus

1960-luvulla Rahasto keskittyi sotahistoriallisten tutkimusten tukemiseen eri tahojen kautta – apurahoja myönnettiin paitsi suoraan upseereille, myös mm. Sotatieteellisen seuran, Sotilasaikakauslehden ja Upseeriliiton kautta. Matka-apurahoja ei tällä vuosikymmenellä myönnetty juuri ollenkaan. Vaikka apurahoja myönnettiin 1960-luvulla enemmän kuin aikaisemmin, oli vuosikymmen muuten hiljaisempi Rahaston toiminnassa. Puheenjohtaja kenraali Heinrichs siirtyi ajasta iäisyyteen pitkän sairauden jälkeen 1965. Hänen jälkeensä uudeksi puheenjohtajaksi tuli kenraali Tapola ja hoitokuntaan valittiin ensimmäinen uusi jäsen lähes 20 vuoteen, kenraaliluutnantti Elof Roschier.

Sukupolvenvaihdos hoitokunnassa 1970-luvulla

Eversti Niilo Riuttala jatkoi hoitokunnan sihteerinä kenraalimajuri Ragnar Grönvallin jälkeen. Hän toimi myös Maanpuolustuskurssien esimmäisenä johtajana vuosina 1961-65. SA-kuva.

1970-luku toi mukanaan sukupolvenvaihdoksen hoitokunnassa, kun kaikki Mannerheimin aikoinaan itse nimeämät jäsenet poistuivat rivistä yksi kerrallaan. Toiminnan jatkuvuuden Marsalkan hengessä varmisti kuitenkin sääntöjen pykälä, jonka mukaan kaksi jäsentä nimeävät aina uuden jäsenen. Ennen kuin pitkäaikainen sihteeri kenraalimajuri Ragnar Grönvall jätti tehtävänsä 1974, hänen rinnalleen riviin astui apulaissihteerin ominaisuudessa eversti Niilo Riuttala. Vuoden kuluttua hänestä tuli varsinainen sihteeri, missä tehtävässä hän toimi 14 vuoden ajan. Riuttala oli toiminut vuosina 1961–65 Maanpuolustuskurssien ensimmäisenä johtajana. Hänen tänä aikana saamansa kokemus, kontaktit sekä kokonaisnäkemys maanpuolustuksesta olivat Rahaston toiminnalle arvokkaita.

Apurahoja myönnettiin niin Sotatieteellisen seuran kuin Puolustusvoimien tukisäätiön kautta. 1970-luvun puolivälistä lähtien Rahaston hoitokunnalla oli selvänä tavoitteena tukea tutkimuksia, joilla olisi vaikutusta maanpuolustuksen kehittämiseen. Myös Rahaston ensimmäiset pitkän tähtäimen suunnitelmat laadittiin tuolloin.

1980-luvulla tulevaisuuteen katsoen, historiaa unohtamatta

Rahasto toimi 1980-luvulla ajan hermolla, myöntäen apurahoja useisiin tärkeisiin tutkimuksiin, joilla oli suora vaikutus Puolustusvoimien kehittämiseen. Tässä hengessä linjattiin 1980-luvun lopussa, että apurahoja tulisi kohdentaa aikaisempaa enemmän upseereiden ulkomailla tapahtuvaan sotatieteiden opiskeluun. Tutkimuksiin liittyen linjattiin, että yksittäisiä teemoja valottavien pienempien tutkimusten sijasta tulisi panostaa laajoja kokonaisuuksia selvittäviin tutkimuksiin.

Vuonna 1989 tuli kuluneeksi 50 vuotta talvisodan syttymisestä. Rahaston aloitteesta ja myötävaikutuksella julkaistiin yhteistyössä Sotatieteellisen seuran kanssa Sampo Ahton tutkimus ”Talvisodan henki”, joka on ajan saatossa osoittautunut yhdeksi talvisotatutkimuksen peruskivistä. Teoksesta otettiin uusi painos jo seuraavana vuonna.

Panostus ajankohtaisiin aiheisiin 1990-luvulla

Hoitokuntaan alettiin 1990-luvulla kutsua jäseneksi myös aktiivipalveluksessa olevia upseereita. Merkittävä ero aikaisempaan oli, että hoitokunta päätti luopua sotahistoriikkien ja sotahistorian tutkimusten tukemisesta, minkä myötä yhteistyö Sotatieteellisen seuran kanssa väheni. Sen sijaaan päätettiin panostaa yhteiskunnassa vallitsevien ilmiöiden selvittämiseen sotatieteellisen tutkimuksen keinoin. Painopiste siirtyi yhä enemmän ajankohtaisiin aiheisiin ja tulevaisuuteen, tavoitteena puolustusvoimien toiminnan kehittäminen, sekä upseereiden ammattitaidon lisääminen ulkomailla tapahtuvan opiskelun avulla. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi alettiin stipendeistä tiedottaa aktiivisemmin, minkä ansiosta anomusten määrä kasvoi ja ne olivat entistä laadukkaampia. Yhteistyö Puolustusvoimien kanssa lisääntyi ja Rahasto jakoi yhä enemmän apurahoja itse.

Vuosikymmenen alussa tapahtuneet murrokset Euroopassa herättivät Suomessa keskustelua Puolustusvoimien rakenteista ja maanpuolustuksen perusteista, esimerkiksi yleisestä asevelvollisuudesta. Hoitokunnassa syntyi ajatus hankkeesta ”Puolustusvoimat 2000-luvun yhteiskunnassa”. Aihetta valotettiin Helsingin Yliopistolla vuonna 1992 pidetyssä juhlaseminaarissa sekä vuonna 1993 julkaistussa teoksessa. Maanpuolustuskorkeakoulu (MPKK) puolestaan järjesti vuosina 1998–2002 Rahaston avustuksella viisi Mannerheimin nimeä kantavaa sotatieteellistä seminaaria ajankohtaisista aiheista. Seminaarien esitykset koottiin Rahaston tuella MPKK:n julkaisemiksi tieteellisiksi julkaisuiksi. Tämä toiminta edesauttoi osaltaan MPKK:n vakiintumista tiedekorkeakouluksi.

2000-luvulla vakiintui uusi tapa palkita ja kannustaa

2000-luvulta lähtien Rahasto on panostanut Puolustusvoimien pitkän tähtäimen tutkimushankkeiden tukemiseen. Esimerkiksi vuonna 2001 Rahasto julkaisi teettämänsä puolueettoman tutkimuksen erittäin ajankohtaisesta aiheesta, liittoutumisen ja liittoutumattomuuden eduista ja haitoista Suomelle. Tutkimuksen tärkeyden osoitti se, että teoksesta otettiin 2003 toinen painos. Aktiivista tiedottamista apurahoista jatkettiin ja niitä suunnattiin yhä enenevässä määrin väitöskirjatutkimuksiin.

Vuonna 2002 Rahasto aloitti uuden perinteen. Silloin myönnettiin ensimmäistä kertaa elämäntyöpalkinto henkilölle, joka on tehnyt merkittävän elämäntyön sotahistorian tutkimuksen ja maanpuolustuksen saralla. Ensimmäinen palkinto myönnettiin eversti Sampo Ahtolle. Tämä perinne jatkuu ja palkinto myönnetään joka viides vuosi.

Vuonna 2007 Rahasto juhli 70-vuotista taivaltaan Säätytalolla järjestetyssä juhlatilaisuudessa, jossa myönnettiin elämäntyöpalkinto eversti Matti Koskimaalle. Lisäksi jaettiin ensimmäistä kertaa viidelle tutkijalle ”ansioituneen tutkijan palkinto” – tämäkin perinne jatkuu ja palkinto jaetaan niinikään joka viides vuosi. Myös Sotatieteellinen seura ja Kadettikunta palkittiin kyseisessä juhlatilaisuudessa. Seuraavana vuonna Rahaston tuella julkaistiin dosentti Kari Selénin kokoama ja taustoittama teos ”Mannerheim. Puheet 1918–1947”.

2010-luvulla 75-vuotias rahasto perustaa uusia apurahamuotoja

Rahaston juhlisti 75-vuotista taivaltaan 2012. Säätytalolla järjestettiin juhlatilaisuus, jossa julkaistiin FT Mikko Karjalaisen historiateos rahaston vaiheista 1937–2012 ”Marskin salattu rahasto” . Kirjaa täydentävä FM Vera von Fersenin tekemä 2010-luvun historiikki löytyy tästä linkistä.

Vuoden 2012 Juhlatilaisuudessa annettiin perinteinen elämäntyöpalkinto kenraaliluutnantti Heikki Nikuselle. Rahaston täyttäessä 80 vuotta elämäntyöpalkinnon sai professori, kenraalimajuri Vesa Tynkkynen. Rahaston kotisivut julkaistiin vuonna 2017. Niiltä löytyy tietoja niin rahastosta kuin apurahojen hakemisesta. Vuodesta 2018 rahaston tunnusta alettiin käyttää julkaisuissa, joita rahasto on ollut tukemassa.

Yksittäisiä apurahoja myönnettiin 2010-luvulla pääasiallisesti väitöskirjoihin sekä tutkimuksiin. Vaikka myös historiallista tutkimusta tuetaan, painopiste on tulevaisuuteen katsovissa, maanpuolustusta hyödyttävissä tutkimuksissa. Vuosikymmentä leimanneen taitavan ja pitkäjänteisen taloudenhoidon ansiosta voitiin ottaa käyttöön uusia apurahamuotoja.

Vuodesta 2014 rahasto on tukenut laajoja ja pitkäkestoisia tutkimushankkeita. Maanpuolustuskorkeakoulun toteuttaman aselajitutkimuksen puitteissa aiheesta julkaistaan yhdeksän erillistä tutkimusta. Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimushanke ”Puolustusvoimien kokeilu- ja kehittämistoiminnan historialliset juuret” ajoittuu puolestaan vuosiin 2019–2023. Rahasto tukee sitä yhdessä Maanpuolustuksen kannatussäätiön kanssa. Vuodesta 2015 on joka toinen vuosi jaettu yhteistyössä Pääesikunnan kanssa apurahaa, joka mahdollistaa upseerin vuoden opinnot ulkomailla. 2010-luvulla kolme upseeria on opiskellut National Defence University:ssä Washington DC:ssä.

Keskenään hyvin erilaisten apurahamuotojen myötä rahasto on 2010-luvulla noussut merkittävien sotatieteellistä tutkimusta tukevien tahojen joukkoon.

2020-luku

Rahasto tulee 2020-luvulla jatkamaan niin yksittäisten apurahojen antamista, kuin myös laajojen tutkimushankkeiden tukemista sekä upseereiden ulkomaanopiskelua. Jos tarvetta ilmenee, rahasto kykenee sääntöjensä puitteissa ja perustajansa Suomen marsalkan asettaman perinteen mukaisesti jälleen ajantasaistamaan toimintaansa ja kohdentamaan tukea kulloinkin hyviin ja tärkeisiin kohteisiin.