SOTAMARSALKKA, VAPAAHERRA MANNERHEIM PERUSTI RAHASTON VUONNA 1937 VAROILLA, JOTKA HÄN OLI SAANUT LAHJAKSI 70-VUOTISPÄIVÄNÄÄN. LAHJOITUSVAROJEN OLI ENSIMMÄISTEN SÄÄNTÖJEN MUKAAN MÄÄRÄ RIITTÄÄ AINAKIN 15 VUOTTA – RAHASTO JATKAA KUITENKIN MERKITYKSELLISTÄ TYÖTÄÄN SUOMEN MARSALKAN HENGESSÄ VIELÄ TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ.
SUOMEN MARSALKKA MANNERHEIMIN SOTATIETEELLINEN RAHASTO JAKAA APURAHOJA SUOMEN PUOLUSTUSVOIMIEN UPSEEREILLE MM. OPINTOMATKOJA, KIELIOPINTOJA JA VÄITÖSKIRJOJA VARTEN. RAHASTO TUKEE TAPAUSKOHTAISESTI MYÖS UPSEEREIDEN PITKÄAIKAISTA OPISKELUA ULKOMAILLA. JOKA VIIDES VUOSI RAHASTO PALKITSEE ELÄMÄNTYÖPALKINNOLLA SEKÄ ANSIOITUNEIDEN TUTKIJOIDEN PALKINNOILLA HENKILÖITÄ, JOTKA OVAT ANTANEET MERKITTÄVÄN PANOKSEN MAANPUOLUSTUKSEEN LIITTYVIEN AJANKOHTAISTEN AIHEIDEN TAI SOTAHISTORIAN TUTKIMUKSEN SARALLA. |
![]() |

Elämäntyöpalkinnot
Vuodesta 2002 lähtien on joka viides vuosi myönnetty niin kutsuttu elämäntyöpalkinto. Palkinnon perustelut vaihtelevat, mutta yhteinen nimittäjä on se, että palkittu on tehnyt mittavan elämäntyön sotatieteellisen tutkimuksen ja maanpuolustuksen saralla.

Ansioituneiden tutkijoiden palkinnot
Vuodesta 2007 lähtien Rahasto on palkinnut joka
viides vuosi tutkijoita henkilökohtaisista sotatieteellisistä
ansioista.

Poimintoja myönnetyistä apurahoista
Rahasto on myöntänyt vuosikymmenten saatossa lukemattomia apurahoja, joista ohessa on muutamia poimintoja. Apurahoja on myönnetty myös mm. väitöskirjoihin sekä Suomen Puolustusvoimien upseereiden opintomatkoihin, kieliopintoihin ja pitkäaikaiseen opiskeluun ulkomailla.

Rahaston apurahat ja niiden hakeminen
Rahasto toteuttaa säännöissä määritettyä tehtäväänsä myöntämällä apurahoja kotimaassa ja ulkomailla tehtävää sotatieteellistä tutkimusta tai opiskelua varten. Tukea on
osoitettu myös sotatieteellisten julkaisujen valmistamiseen. Lisäksi rahasto on myöntänyt juhlavuosinaan tunnustuspalkintoja sekä apurahoja yhteisöille ja henkilöille, jotka ovat pitkäjänteisesti ja vaikuttavasti osallistuneet sotatieteelliseen tutkimukseen tai sen tekemisen tukemiseen.

Rahaston alkuvaiheet
Sotamarsalkka Mannerheimille lahjoitettiin hänen 70-vuotispäivänään osakkeina kaksi miljoonaa markkaa, jotka hänen tuli käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla.

Suomen Marsalkka Mannerheimin Sotatieteellinen Rahasto
c/o Antti Hauvala
Pääesikunta
PL 919, 00131 HELSINKI
Sihteeri-varainhoitaja
ev Antti Hauvala
antti.hauvala@mil.fi
+358 (0)299 800